maanantai 19. syyskuuta 2011

Nokian MikroMikko - 30 vuotta 29.9.2011

MikroMikko syntyi vähän myöhässä ja tuli ostettavaksi vielä myöhemmin puolisen vuotta julkaisu ajankohdan jälkeen. Siinä oli Digital Researchin CP/M -käyttöjärjestelmä, jonka katsottiin siihen aikaan olevan käyttöjärjestelmästandardi. MikroMikko ei syntyessään herättänyt suurta huomiota tai intohimoa. Elektroniikkauutiset 18/1981 tyytyi esittelemään Nokian lehdistötiedotteen faktat. Myynnin alkaessa kauppojen edessä ei nähty jonoja – tosin myynti tapahtuikin aluekeskusten kautta eikä varsinaisia jälleenmyyjiä ollut kuin muutama.

Fujitsu-Siemensin sivulla kerrotaan, että MikroMikko oli ensimmäinen suomalainen mikrotietokone. Väite ei sinänsä pidä paikkaansa – vanhin oli Telmac, jota valmistettiin erilaisina rakennussarjoina vuodesta 1977 lähtien. Mukana oli myös yritelmiä tehdä ”oikea” tietokone. Lisäksi koottiin pienessä määrin Apple II kopioita taiwanilaisista osista.

MikroMikon tullessa markkinoille, siellä oli ennestään kolme vahvaa kilpailijaa Apple II, Commodore Pet ja Luxor ABC 80. Lisäksi Osborne 1 ja koko joukko CP/M-käyttöjärjestelmää käyttäviä tietokoneita. Nurkan takana odotti IBM PC ja MS-DOS-käyttöjärjestelmä. Nokia julkisti myös jo vuonna 1983 uuden MikroMikon, kakkosen, jossa oli MS-DOS-käyttöjärjestelmä. MikroMikkoja ykköstä ja kakkosta ei koettu toistensa kilpailijoiksi, koska käyttöjärjestelmä kisa oli vasta alkamassa.

Siihen aikaan, 1981 -82 käyttöjärjestelmät olivat omia suljettuja ”ekosysteemejään”. Ohjelmistoja tuotettiin erikseen kaikille merkeille ja malleille. Ohjelmistosta saattoi olla myynnissä kymmeniä eri versioita ja markkinat tietokonemallia kohti saattoivat olla muutamia kappaleita, parhaimmillaan kymmeniä.

Suurin osa tietokoneista myytiin ilman sovellusohjelmistoja, niin myös MikroMikko. Joissakin koneissa oli paketoituna tekstinkäsittely, taulukkolaskenta ja tietokanta – ns. Wordstar paketti. Mikrotietokoneita ostava asiakaskunta koostui oppilaitoksista, yksityishenkilöistä ja yrityksistä.

Oppilaitoksissa opettajat tekivät pieniä ohjelmia opetuksen käyttöön ja antoivat innokkaimmille oppilaille mahdollisuuden käyttää, ohjelmoida tietokonetta. Tietokoneita käyttävät yksityishenkilöt olivat tutkijoita, toimittajia ja muita kirjoittamisella itseään elättäviä, joiden keskeisin tarve oli tekstin tuottaminen – artikkeleita, tutkielmia, väitöskirjoja yms. Oli myös ihmisiä, jotka hankkivat tietokoneen ollakseen ajassa kiinni. Tietokone oli sijoitus yksityishenkilölle – se maksoi useamman kuukauden palkan. Yrityksissä oli käytössä tekstinkäsittely, asiakasrekisteri ja myös alkeellisia taloushallinnon ohjelmia.

MikroMikko profiloitui selkeästi oppilaitoksiin ja yrityksiin myytäväksi tietokoneeksi. Oppilaitosmyyntiä tukivat sen aikaiset kouluhallituksen ostosuositukset. Kotimaisena MikroMikko pääsi listalle, vaikka siihen ei ollut tarjolla minkäänlaista lähiverkkoa. Yritysmyyntiä tuki Nokian aiempi toiminta isompien tietokoneiden kanssa.

MikroMikko 1 on juhlimisen arvoinen tietokone. Se avasi tietä suomalaiselle ohjelmisto- ja elektroniikkatuotannolle ja loi osaamisen ilmapiiriä. MikroMikko ykkösen syntymäpäiviä vietetään Tiedetilan tietokonemuseolla torstaina 29.9.2011 klo 15. Tilaisuudessa keskustellaan tietokoneiden historiasta.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Tiedetila - ScienceFarm


Tiedetila on vuonna 2007 Keuruulle, Pihlajavedelle perustettu tieteen ja tietokoneiden historian esittelypaikka. Se on osoitteeseen Alkulantie 265,
42930 Katajamäki . Tiedetilan käyttössä noin 500 neliömetriä sisätiloja ja runsaasti ulkoalueita.

Tiedetila on myös keskustelufoorumi. Keskustelun kohteena ovat sekä tieteen, tietokoneiden historia ja tulevaisuuden haasteet. Tarkoituksena on edistää tiedekasvatusta ja tieteen tulosten ymmärtämistä.

Voit osallistua keskusteluun tässä Tiedetilan blogissa.